Katolisten piispojen vaakunanäyttely
Näyttely on katsottavissa vierailukeskuksen aukioloaikoina.
Näyttely on katsottavissa vierailukeskuksen aukioloaikoina.
Pelinkehitykset ja koodauksen kerhot
4.9.-14.12.2023
-En tee synkkiä maalauksia. Minun sielunmaisemani on aurinko ja valo. Uskon vahvasti, että minun tehtäväni on levittää positiivista ilmaa, jota me kaikki tarvitsemme joka tapauksessa, tiivisti taidemaalari Kalevi Liski taiteensa ytimen. Kalevi Liski korosti myös, että kaarinalainen Mökki Galleria on hänen taiteelleen, luonteelleen, ihmiskäsitykselleen ja vakaumukselleen erityisen sopiva paikka. -Mökki Galleria vastaa juuri sitä henkeä, jota olen halunnut etsiä. Siellä tapaa ihmisiä, joilla on sydän, hän kehui.
Piikkiöläisen kuvataiteilijan pääasiallinen tekniikka on öljyvärimaalaus akryylilevylle ja kankaalle. Hänen maalaustensa aiheet tulevat luonnosta. Luontovalokuvauksen ja matkustamisen elämykset tulevat esiin maalauksissa, joissa ne yleensä muuttuvat sadunomaisen fantasian muotoon. Innostuksen ja ihmettelyn tunteet ovat tuottaneet hyvänmielen maalauksia, joita Marke haluaa taiteilijana maalata.
Kaarinan Taideyhdistyksen näyttely Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa on nimensä mukaisesti kuvien näyttämö, jossa useiden taiteilijoiden elämykset, unelmat, muistot ja näkemykset saavat oman tilansa. Birgitta Holopaisen Mailla 2 –näyttelyssä Kaarina-talon toisessa kerroksessa käsitellään erilaisia kohtaamisia luonnossa ja elämässä ja Piikkiön kirjastossa Kaarinan Kuvaajien maisemakuvateemaisen syksyn aloittaa Vesi maisemassa.
Improttaako?
Teatteriryhmä Vaparilla
26.10.2023-25.4.2024 torstaisin klo 18-20
Syksyn aikana Vuolahden leirialueella järjestetään kolme ulkoilupäivää.
Valkeavuoren alue on koulu- ja päiväkotiympäristön lisäksi monikäyttöinen sivistys- liikunta-, kulttuuri- ja kansalaisopistotoimintaa tukeva oppimisympäristö. Taidehankkeen tarkoituksena on tukea yhteistyötä ja vuorovaikutusta sekä avoimen oppimisympäristön periaatteita julkisen taiteen avulla. Tavoitteena on luoda kestävä, oivaltava, osittain uusiutuva teoskokonaisuus, joka lisää kampuksen viihtyisyyttä ja ottaa huomioon tilojen tulevat käyttäjät ja toiminnot. Lähtökohtia ovat alueellisuus, tulevien käyttäjien oma ääni ja kädenjälki sekä monimuotoisuus, joiden toivotaan näkyvän muun muassa taideteosten materiaaleissa ja toteutustavoissa sekä taiteen vaikutuksessa tilallisuuteen. Keskeinen osa Valkeavuoren taidehanketta on osallistaminen. Taidehankkeen avainsanoja ovat vuorovaikutus, osallistaminen, rohkeus, toiminnallisuus, moninaisuus, käytettävyys sekä paikka- ja yhteisösidonnaisuus.
Kansainvälisestikin keskustelua herättänyt ilmiö lasten ja nuorten hyvinvoinnin kriisistä: mitä tapahtuu ja missä mennään?
Kaarinan kaupunki toteuttaa vuosittain valtakunnallisen Runo-Kaarina runokokoelmakilpailun esikoisrunoilijoille. Tavoitteena on uusien runojen ja runoilijoiden esille tuominen. Kilpailun voittaja julkaistaan vuosittain Turun Kirjamessuilla.
Tapahtuma siirtyy Ville-Juhani Sutisen toisen lapsen syntymän johdosta helmikuulle. Ville-Juhani Sutinen vierailee Kaarinassa Runo-Kaarina festivaalin avauspäivänä keskiviikkona 14.2.2024 klo 18.
Runo-Kaarina Turun Kirjamessuilla - vuoden 2023 Runo-Kaarina kilpailuvoittajan teoksen julkistus ja runotaidetta eri muodoissa Runo-Kaarina pisteellä.
Lähdetään jälleen yhdessä ulkoilemaan! Metsätreffit sunnuntaina 1.10.2023 Littoisten Kuoviluodon ympäristössä.
Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa nähdään Piikkiön Pilkkutilkkujen 20-vuotisjuhlanäyttely, jossa on esillä laaja valikoima vuosien varrella syntyneitä töitä. Toisessa kerroksessa Kaarinan Kuvaajien valokuvanäyttely kuvaa vuodenkiertoa maisemassa. Näyttelyssä on kehystettyjen kuvien lisäksi kuvaesitys, jossa on mukana yli 100 kuvaa.
Millaisessa fyysisessä kunnossa olet? Huolettaako sinua asumisesi turvallisuusnäkökohdat?
Hyvinvointikahvila on paikka, johon voit tulla vaihtamaan ajatuksia erilaisista hyvinvoinnin teemoista. Kahvilassa vierailee eri alojen asiantuntijoita ja kokemusasiantuntijoita. Sisällytämme yhdessäoloon myös musiikkia ja kirjallisuutta.
Teemapäivän tarkoituksena on rohkaista ikääntyneitä ihmisiä tutustumaan digilaitteisiin ja -palveluihin sekä niiden tuomiin mahdollisuuksiin. Vuoden 2023 teema on Tehdään iästä numero.
Oletko vielä kavunnut Hovirinnan uusia kuntoportaita? Haluaisitko vinkkejä omaan ulkoliikkumiseesi?
Lokakuun tanssittajana RoiHaus eli trumpetisti Risto Oinaala, sähköhanuristi Timo Heinonen ja rumpali Leif Nordenberg. Tervetuloa kaikki mukaan valssin, tangon tai vaikka humpan tahtiin!
Terveyspiste on Punaisen Ristin vapaaehtoisvoimin toteutettavaa terveydenedistämistyötä ja kotimaantoimintaa. Sen tavoitteena on tukea ihmisiä oman terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpitämisessä sekä arkielämässä selviytymisessä. Tarjoamme ohjausta, henkistä tukea ja mainittuja mittauksia.
Lasten Lystikäs järjestetään Vaparissa pari kertaa kuukaudessa alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Vaparilta löydät monenlaisia liikunnallisia toimintapisteitä. Vaparissa on myös urheiluseuran järjestämä buffetti. Varaa käteistä rahaa mukaan. Tervetuloa temppuilemaan.
Tapahtumassa pyritään vastaamaan mm. seuraaviin kysymyksiin luentojen, työpajojen ja toiminnallisten pisteiden avulla:
- Mitä koulukiusaaminen ja kouluväkivalta ovat?
- Miltä kiusaaminen tuntuu?
- Mistä saada apua jos omaa lasta kiusataan?
- Miten vanhempi voi tukea lasta kaveritaidoissa?
- Mitä tehdä, jos oma lapsi kiusaa?
- Millaisia eri vertaistuen muotoja ja mahdollisuuksia löytyy?
Kirjeistä kirja, kirjasta musiikkiesitys.
"Karjalan kaihoa ja sota-ajan lauluja"
Kristiina Hellstenin ja Maija Finnemanin "Kenttäpostis Liljalle"-kirjan pohjalta tehty esitys.
Esittää: Turun KaraokeKlubi
Entä jos Viipuri olisikin siirretty Pohjanmaalle? Mikäli Urho Kekkosen idea olisi toteutunut, olisi Pohjanmaalle kohonnut suurkaupunki korvaamaan menetetty Viipuri. Anna Kortelainen uskoo, että vaihtoehtoinen historiankirjoitus kannattaa pitää mielessä tänäänkin.
Valmistaudu tulevaisuuteen! Tule Koulutusmessuille Kaarinan lukioon keskiviikkona 11.10.
Tässä tilaisuudessa pääset tutustumaan Varsinais-Suomen toisen asteen oppilaitoksiin. Luvassa on paljon tietoa tulevista oppilaitoksista ja ammateista.
Yhdistysfoorumissa käydään läpi viime vuonna uudistettuja Kaarinan kapunpungin ja yhdistysten välisen yhteistyön toimintaperiaatteita sekä yhdistyksille syyskuussa 2023 tehdyn kyselyn pohjalta toimintaperiaatteisiin tehtyjä tarkennuksia.
Miten kaavoitusprosessi etenee? Mikä on osayleiskaava? Miten kaava vaikuttaa alueen käyttöön? Keskustelutilaisuudessa saat vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin.
Esityksen pääaihe on suomalaisen reittilentoliikenteen kehitys yleensä vuosina 1919-2010. Aihe linkittyy sekä marraskuussa 100-vuotta täyttävään Finnairiin (joka on maailman seitsemänneksi vanhin lentoyhtiö) että myös lentoyhtiöiden kilpailutilanteeseen suomalaista matkustajista.
Rysän päältä on pesunkestävä farssi miehestä, jonka pään on ihastuminen jälleen sekoittanut. Samalla tämän kertainen ihastuminen vaikuttaa hänen ympärillään oleviin ihmisiin. Ja on siinä muutama kiperä tilanne ja salaisuus, jotka paljastuvat.
Tämän verran voimme paljastaa: Parantumaton romantikko Phil on päättänyt jättää vaimonsa ja muuttaa yhteen uuden naisystävänsä Julien kanssa. Hän ei kuitenkaan ole uskaltanut
kertoa vaimolleen suhteestaan Julieen. Phil pyrkii ystävänsä Georgen avustuksella salaamaan muuton.