Skip to main content

Näkymät navigointi

Tänään
Koko päivä

PERUTTU Mini Lystikäs

Huom! Koronapassi kysytään jokaiselta tapahtumaan osallistuvalta 16 vuotta täyttäneeltä henkilöltä. Koronapassi ja henkilöllisyystodistus pyydetään ottamaan esiin jo ennen tapahtumaovelle saapumista, jotta saamme joudutettua tapahtumapaikalle siirtymistä.

PERUTTU Naisten ohjatut kuntosalivuorot Littoisten Monitoimitalolla

Littoisten monitoimitalon kuntosalilla ohjatut kuntosalivuorot naisille tiistaisin klo 18-19 ja 19-20. Kuntosalilaiteiden opastus klo 17.45-18. Tunnit ovat sisällöltään samanlaisia ja treenaus tapahtuu kiertoharjoitteluna. Tunneille ei tarvitse ilmoittautua. Ohjaaja paikalla 
 

Näyttelyt 2022: toukokuu

Toukokuun näyttelyn teoksissa toistuu paitsi ilo ja rakkaus, myös uteliaisuus ja rohkeus. Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa nähdään Hymyhuulet-ryhmän korona-aikaisia teoksia, joissa on tehty oman näköistä taidetta reippaalla otteella. Toisessa kerroksessa Mia-Catarina Rantalan teosten kantavana teemana on mielikuvitus, värit ja tunne. Kaarina Kuvaajien kameroihin taltioituneita puita päästään katsomaan Piikkiön kirjaston näyttelyssä.
 

Käynnissä oleva

Avoin Puntari

Tervetuloa kohtaamaan, keskustelemaan ja kahvittelemaan kaikille Avoimeen Puntariin joka keskiviikko klo 10-12.

Hyvinvoinnin verkkoluento – Myönteinen vuorovaikutus

Turun kaupunki tarjoaa keväällä maksuttomia verkkoluentoja useista hyvinvoinnin teemoista. Luennot on suunnattu erityisesti yli 65-vuotiaille. Voit osallistua yhdelle tai useammalle luennolle. Tervetuloa oppimaan uutta hyvinvoinnista!

Skip to content