Skip to main content
Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Aninkaisten Sävelen konsertti Kaarina-talossa

8.3. | 19:00 - 21:00

Koe aikamatka maailmansotien välisen ajan rytmimusiikkiin ison orkesterin voimin

Aninkaisten sävel esiintyy Kaarina-talossa 8.3.2023 klo 19. Orkesterin soitinsolistien lisäksi laulusolisteina toimivat Sanna Vartiainen, Elias Aarnio, Mikko Lagerspetz ja Sami Levänen.

”Aninkaisten Sävel edustaa kokoonpanoltaan 1920-30-luvun suuren tanssiorkesterin erästä ideaalityyppiä. Vaski- ja saksofonisektiot eivät ole vielä niin laajoja kuin myöhemmissä big bandeissä, mutta toisaalta soinnin kirjoon kuuluvat myös viulu, klarinetti, banjo ja kontrabasso. Tällaiset orkesterit soittivat Euroopan ja Amerikan suurten kaupunkien upeimmissa tanssihuoneistoissa” kertoo Jalo Säde, orkesterin monien laululyriikoiden laatija.

Pääsyliput: 20 € ovelta tuntia ennen konserttia tai ennakkoon. Linkki lippukaupaan.

 

Aninkaisten Sävel

Aninkaisten Sävel on 15-henkinen mannermainen rytmiorkesteri 1920-30-luvun tyyliin. Orkesteri on saanut alkunsa vuonna 2008, kun rytmikärpäsen pureman saaneet musiikin harrastajat ja ammattilaiset kokosivat ryhmän Turun Aninkaistenmäessä. Orkesterin ohjelmisto sisältää mm. swingejä, foxtroteja, rumbaa, tangoja ja tyylikkäitä iskusävelmiä sellaisina sovituksina kuin niitä soitettiin sotien välisenä aikana Euroopan ja Pohjois-Amerikan klubeilla ja tanssisaleissa.

 

Tervetuloa mukaan! 

 

Järjestäjä

Aninkaisten rytmi ry.

Yhdistyksen verkkosivu

Yhdistyksen sivu Facebookissa

Tiedot

Päivämäärä:
8.3.
Aika:
19:00 - 21:00
Kotisivu:
https://kaarina.fi/fi/tapahtumat/aninkaisten-savelen-konsertti-kaarina-talossa
Skip to content