Skip to main content
Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Meemio & Anniina Auf Pontelassa

19.11.2022 | 19:00 - 21:00

Meemio & Anniina Auf Pontelassa
La 19.11. klo 19
Pontelanmäki 5, Piikkiö

Tarttuvaa ja vauhdikasta räppiä sekä tunnelmallisia äänimaisemia Piikkiön Pontelassa. 

Debyyttialbuminsa “Pako Kuopasta” vuonna 2022 julkaissut Meemio tekee värikästä, melodista, dramaattista, vauhdikasta ja tarttuvaa räppiä. Hän yhdistelee musiikissaan vaikutteita popista, indiestä, tanssimusiikista ja vaihtoehtomusiikista. Lyyrisyydestään ja mukaansatempaavista koukuistaan tunnettu artisti kertoo musiikissaan tarinoita identiteetistään ja omista kokemuksistaan. Lavaesiintyjänä Meemio on vanginnut yleisönsä mielikuvituksen jäljittelemättömällä draaman tajulla ja villillä energiallaan jo ensimmäisistä keikoistaan lähtien.

Turkulainen sooloartisti Anniina Auf esittää elektropainotteisia maisemia unista, kasvillisuudesta ja kaupungista. Auf on esiintynyt erilaisissa tapahtumissa, kokeellisissa illoissa sekä toisaalta popfestareilla, säestänyt mykkäelokuvia ja kauhurunoutta. Musiikki ja äänimaisemat mukautuvat tilanteen mukaan. Anniina Auf on julkaissut erilaisia levykokonaisuuksia, joista viimeisin ilmestyi toukokuussa nimellä Kevätaspekti (EP).

Tapahtuma toteutetaan Kaarinan asukasbudjetin varoilla.

Vapaa pääsy, tervetuloa! Tapahtuma on päihteetön ja ikärajaton.

Tiedot

Päivämäärä:
19.11.2022
Aika:
19:00 - 21:00
Kotisivu:
https://kaarina.fi/fi/tapahtumat/meemio-anniina-auf-pontelassa
Skip to content