Skip to main content
Loading Events

« All Events

Vapaus -ryhmänäyttely

20.1. - 29.2.

Tapahtuma on maksuton.

Mökki Galleriassa neljän taiteilijan ryhmänäyttely Vapaus 20.1. – 29.2.2024

Kaarinan kodikkaaseen Mökki Galleriaan saapuu teoksineen neljä kuvataiteilijaa, jotka eivät ole aiemmin toimineet ryhmänä tällä kokoonpanolla. Taiteilijoiden valinta ja näyttelyn teema onkin idearikkaan galleristin Sibel Kantolan ehdotus. -Minulle vapaus tarkoittaa sitä, että olen saanut löytää oman tilan omille arvoille. Nämä taiteilijat ovat sopivasti erilaisia, samoin heidän näkemyksensä vapaudesta. Näyttely antaa katsojallekin mahdollisuuden pohtia omaa henkilökohtaista käsitystään vapaudesta, hän uskoo. 

Taiteilijat kertovat itsestään, taiteestaan ja ajatuksistaan vapaudesta seuraavasti:

Anne Ala-Kaila: Minua on aina kiinnostanut käsityöläisyys ja kädentaidon eri tekniikat, mikä näkyy kiinnostuksena teoksen pintaan ja sen materiaalin tuntuun. Sekatekniikassa käytän muun muassa hiekkaa, jonka yhteys maahan ja luontoon kiehtoo minua. Kuvan tekeminen on ollut lapsesta asti kiinnostuksen kohteena. Tätini ja setäni olivat kuvataiteilijoita, ja minäkin kasvoin siihen maailmaan. Minulle luovuuden kieli ei ole älyllistä vaan symbolista, runollista ja leikittelevää kieltä – eräänlaista leikkivää tutkimista ja intuitiivista näkemistä. Teoksiani on luonnehdittu vahvoiksi, voimakkaiksi, tekniikaltaan kiinnostaviksi ja symboliikaltaan puhutteleviksi. Olen syntynyt 1960, asun ja työskentelen Turussa. Olen osallistunut noin kahteenkymmeneen näyttelyyn vuodesta 2015 lähtien. Tähän näyttelyyn osallistun kahdella teoksella. Teokset LILA I ja LILA II ovat osa suurempaa sarjaa, jossa olen tutkinut tietoisuutta. Lila on sanskritin kieltä ja tarkoittaa jumallallista leikkiä, elämän näytelmää. Vapaus on siinä, että tulee tietoiseksi tästä leikistä ja liikkeestä.

Merja Sipiläinen-Kuhlberg: Kuvataide on kiinnostanut minua aina. Olen työskennellyt eri yhtiöissä kansainvälisten brändien markkinoinnin ja myynnin parissa, mutta taide vei mennessään.Vuonna 2010 taiteellinen luomiseni aktivoitui ja piirustuksia ja maalauksia alkoi syntyä tiheään tahtiin. Olen viestien, tunnelmien ja tunteiden välittäjä. Maalaan monikerroksellisia sekatekniikkatöitä ja akvarelleja kuunnellen herkällä korvalla intuitiotani ja sen välittämiä viestejä. Ihmiset ovat kertoneet saaneensa maalauksistani voimaa ja että ne ovat koskettaneet vahvasti. Mökki Galleriaan olen tuonut sekatekniikkatöitä. Ensimmäisen yksityisnäyttelyni pidin vuonna 2018. Sekä yksityis- että ryhmänäyttelyitä olen pitänyt Turussa, Kaarinassa ja Helsingissä. Tätä näyttelyä varten olen tehnyt neljä teosta. Mietiskelin ja makustelin sanaa ja aihetta ”vapaus”. Maalasin tunnetiloja ja sitä mitä alitajunnasta nousi esiin: iloa, rauhaa, keveyttä ja seesteisyyttä. Kukin maalaus kertoo omaa tarinaansa vapaudesta.

Tiltu Nurminen: Taiteen tekeminen on minulle korkeamman minän kuuntelemista, tunteiden ja ajatusten virtaa, ja sen seuraamista, miten värit asettuvat maalausalustalle tai kohtaavat muita värejä ja muotoja. Annan intuition kuljettaa. Olen kehittänyt oman akvarellitekniikkani: teen ensin maskiaineella pieniä pilkkuja ja niiden avulla kuvioita, joista teen abstrakteja kollaaseja. Pienet palat asettuvat uudeksi kuvioksi, kun liimaan niitä yksitellen maalatulle akvarellipohjalle. Tässä näyttelyssä teokseni kuvaavat mandaloita, joiden kautta ilmaisen mielen vapautta, mielenrauhaa, tasapainoa ja harmoniaa. Niiden kautta syntyy vapaus yksilön itsenä sisällä, ja sen jälkeen ihminen voi säteillä samaa energiaa myös ympäristöönsä. Teoksiani onkin luonnehdittu sielukkaiksi, intuitiivisiksi, mystisiksi, rauhoittaviksi ja herkikiksi. Olen syntynyt Helsingissä 1970 ja työskennellyt arkkitehtina suurehkoissa arkkitehtitoimistoissa Tampereella ja Turussa. Tällä hetkellä minulla on oma arkkitehtiyritys. Taiteen tekeminen ei ole päätoiminen ammattini, mutta se kulkee mukana elämässäni päivittäin.

Seija Honkanen: Taiteeni lähtökohtana on usko ihmiseen ja luottamus elämään. Minulle taide on tutkimusmatka sisimpääni, ihmisyyteen, vuorovaikutukseen ja elämän ilmiöihin. Teoksiani on luonnehdittu värikylläisiksi, mielen syvyyksistä kumpuaviksi maalauksiksi, jotka käsittelevät ihmisyyden eri puolia. Taiteessani minua kiinnostaa sisäinen maailma, kokemukset, tunteet ja tunteiden taakse pääseminen. Olen syntynyt Rovaniemellä 1961. Kuvataiteilijaksi valmistuin Lapin Taidekoulusta 1984, ja päivitin myöhemmin opintojani Turun taideakatemiassa AMK-tutkinnoksi. Olen työskennellyt kuvataiteen tuntiopettajana ja kuvataiteen perusopetuksessa eri kuvataidekouluilla. Suoritin myös meditaatio- ja mindfulness-ohjaaja-opinnot. Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin 1979 alkaen. Minulle vapaus on mielen vapautta, vastuullisuutta, osallisuutta, luovaa elämää omalla paikallamme vaikeuksienkin keskellä. Teokseni ovat tätä näyttelyä varten maalattuja akryyli/öljyvärimaalauksia. Idea teoksiin on lähtenyt pienistä ihmistä esittävistä rintakuvapiirustuksista, joita aloin piirtää Ukrainan sodan sytyttyä. Ne ovat hetken ilmentymiä välittäen rauhaa ja arvonantoa yhteistä ihmisyyttä kohtaan.

Näyttelyaika: 20.1.-29.2. 2023, avajaiset la 20.1. klo 12-15
Aukiolo: ke-pe klo 12-17, la klo 12-15 (Huom! 21.-22.2 galleria on suljettu)
Osoite: Mökki Galleria, Iso-Rauhalinnantie 5, 20780 Kaarina

Gallerian esittely:
Mökki Galleria on vuonna 2017 perustettu taidegalleria Kaarinassa. Galleriassa on kuukausittain vaihtuva taidenäyttely ja erilaisia tapahtumia. Lisäksi myynnissä on taidetta ja uniikkeja käsitöitä. Mökki toimii myös galleristi Sibel Kantolan ateljeena, joten mökissä syntyy kuvataidetta, satujen kuvituksia ja asusuunnitelmia.

Huomaa pysäköinti: Galleria sijaitsee kevyen liikenteen väylän varrella (Aallonmökinkuja), joten gallerian pihalle ei saa ajaa autolla. Parkkipaikka on Rauhalinnantiellä. Sieltä on lyhyt kävelymatka galleriaan.

Kuvan teokset:
LILA II, Anne Ala-Kaila
Kohti unelmia, Merja Sipiläinen-Kuhlberg
Elämänpuun hedelmiä, Tiltu Nurminen
Rauhan toivo, Seija Honkanen

 

     

Ajankohdat

20.1.2024 – 29.2.2024
Viikonpäivä Klo
keskiviikko 12.00 – 17.00
torstai 12.00 – 17.00
perjantai 12.00 – 17.00
lauantai 12.00 – 15.00

Details

Start:
20.1.
End:
29.2.
Cost:
Tapahtuma on maksuton.
Website:
https://kaarina.fi/fi/tapahtumat/vapaus-ryhmanayttely
Skip to content