Ihminen, joka kokee syvää syrjään jäämisen tunnetta tietää, että yksinäisyys on kokonaisvaltainen tunne. Eikä se ole oma valinta. Yksinäiselle ihmiselle ei ole olemassa prototyyppiä. Yhtenäistä sitä tunteville kuitenkin on, että tunne on epämiellyttävä ja ahdistava.
Ikääntyessä menetykset ja elämän muutokset saattavat aiheuttaa yksinäisyyden tunnetta. Aktiivinen ja sosiaalinen ihminenkin voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, vaikka ulospäin hän näyttää voivan hyvin. Yksinäisen ydinkysymyksiä ovat: Näkeekö kukaan minua? Kuuleeko kukaan minua? Kelpaanko minä?
Tilaisuudessa pohditaan yhdessä, mitä kaikkea tarkoittaa, kun tuntee yksinäisyyttä sekä miten yksinäisyyden tunnetta voi lieventää, niin yksinäinen itse kuin läheisestään huolissaan oleva. Aiheesta kertoo lisää ikäihmisille suunnatun Yksinäisten vertaisryhmien projektikoordinaattori.
Tule mukaan – älä jää yksin.
Järjestäjä: Kaarinan kansalaisopisto