Skip to main content
Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Suomi-Filmi-talli-festivaali: Neiti Tuittupää

18.7. | 19:00 - 20:30

Tapahtuma on maksuton.

Valentin Vaalan ohjaama ja Martti Larnin käsikirjoittama romanttinen komedia Neiti Tuittupää (1943) pohjautuu Hilja Valtosen romaaniin.

Savolainen opettajan tytär Anna Tipuli Pusu (Lea Joutseno) ei pääse musiikkiopistoon perheensä vastustuksen takia. Sukulaistensa pyynnöstä hän lähtee Helsinkiin pänttäämään hallintotieteitä, mutta ilkeät opiskelutoverit saavat tytön jättämään yliopiston ja hakeutumaan sairaanhoitajaksi. Tipuli kaipaa musiikkia ja viulistiystäväänsä Erkki Erää (Tapio Nurkka).

Elokuva on järjestyksessä kuudes Valtosen aiheen pohjalta tehty elokuva. Päähenkilön murheet ovat pitkälti kirjailijan omia vastoinkäymisiä; Hilja Valtosella oli taiteellisia pyrkimyksiä, joita hänen perheensä vastusti, sillä tuolloin taideaineita pidettiin yleisestikin humpuukina.

Neiti Tuittupään yleisömenestys oli huomattavasti vuoden keskitasoa parempi, vaikka tämäkin elokuva sai sekä kritiikkiä, että kiitosta. Kritiikin mukaan elokuvassa ei onnistuttu saamaan aikaan valtosmaista kepeyttä ja pirteyttä, kun taas Lea Joutseno sai kiitosta komediennenä, ja elokuvan näppärää sanailua arvostettiin.

Seuraava Suomi-Filmi-ilta:

Ti 25.7. klo 19 Suomi-Filmi-talli: Gabriel, tule takaisin (1951)

Elokuvaesityksiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Suomi-Filmi-tunnelman mukaisiksi elokuvaherkuiksi voi pikkurahalla ostaa tallilta kahvia ja pullaa.

Järjestäjänä Kaarinan kulttuuripalvelut yhteistyössä Kaarina-Seuran kanssa.

”Koriston kartanoon kuulunut talli on ilmeisesti osittain rakennettu 1700-luvulla, koska vuonna 1849 katselmusasiakirjoissa sen rakennusajaksi mainitaan ”i äldre tider” eli siis aikana, jota kukaan ei tuolloin tarkkaan tiennyt. Tallissa toimii nykyisin kotiseutuyhdistys Kaarina-Seura.”

Tiedot

Päivämäärä:
18.7.
Aika:
19:00 - 20:30
Hinta:
Tapahtuma on maksuton.
Kotisivu:
https://kaarina.fi/fi/tapahtumat/suomi-filmi-talli-festivaali-neiti-tuittupaa
Skip to content